VAGINA FITNESS 

Äitiys on maailma ihanin asia, mutta sen negatiiviset vaikutukset lantionpohjaan ja vatsaan ovat tosiasia ja valitettavan yleisiä.

 

Vaikka ne ovat yleisiä, niin ei kuitenkaan kuuluisi olla.

 

 

Olen Susanna, viiden lapsen äiti – ja joskus peilistä katsoi nainen, jota en tunnistanut.

Raskauksien jälkeen kehoni ei enää tuntunut omalta. Selkäkipuja, epävarmuutta, vatsan roikkuminen, lantionpohjan heikkoutta… jopa hyppiminen ja aivastaminen saivat aikaan epämiellyttäviä yllätyksiä.

Halusin tuntea oloni itsevarmaksi ja vahvaksi, nauttia kehossani.

Siksi kehitin itselleni hengitystekniikan joka perustuu syvien keskivartaloa tiivistävien ja kaventavien lihasten aktivoimiseen ja vahvistamiseen. 

Aivan niinkuin minä, sinäkin pystyt käyttämään tätä tekniikkaa osana arkeasi. 

Olen auttanut jo kymmeniätuhansia äitejä palauttamaan lantionpohjan ja vatsan kiinteyden, lopettamaan virtsankarkailun ja vahvistamaan kehon tukirakenteita vain hengittämällä oikein!

Vain 5–10 minuuttia päivässä – ja tulokset näkyvät ja tuntuvat jo viikossa!

Sinä ansaitset tuntea olosi hyväksi omassa kehossasi. 💛

Olet ihana, riittävä ja arvokas – ja tämä muutos on mahdollista juuri sinulle.

KATSO TÄMÄ VIDEO, JOSSA KERRON MIKSI FUPALESS HENGITYSTEKNIIKKA TOIMII JOKAISELLA.

 (jos sitä käyttää!)

Älä jätä tätä videota katsomatta! 

 

Sinun  LANTIOPOHJAN PELASTUSOPPAASI ensimmäinen askeleesi on ottaa nyt haltuun Fupaless Hengitystekniikka

TÄSTÄ HENGITYSTEKNIIKKA

3,90

  • ILMAINEN VIIDEN PÄIVÄN TUTUSTUMINEN
  • KUN LIITYT NYT SAAT JÄSENYYDEN PYSYVÄSTI HINTAAN 3,90 ovh 39,90

ÄLÄ ENÄÄ ODOTA!

Se hetki pukukopissa, kun katsot itseäsi ja ajattelet: "Tämä ei ole minä." ?

Ota vastaan MUUTOS! 

Rakastu peilikuvaasi ja tunne ylpeyttä itsestäsi aina! 

OTA TÄSTÄ FUPALESS HENGITYSTEKNIIKKA HALTUUN. 

SAAT KOKEILLA SITÄ 5 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI!

LÖYDÄT IHANAT JA HELPOT OHJEET JOILLA PÄÄSET ALKUUN!